Karhut- Steelers parhaat palat 18.1.2014

Oon käynyt säännöllisesti seuraamassa Porin naisten pelejä jo vuodesta 2007.
Tarina on itseasiassa aika hauska, nimittäin oon tutustunut biologiseen isääni tuolloin ja salibandyn seuraamisesta tulikin meille yhteinen harrastus. Minun puolelta siksi, että olen harrastanut sitä koko
pienen ikäni. Aluksi pelasin SuodU:ssa (Suodenniemen Urheilijat), jonka nimen alla myös loistavat juoksija sisarukset Johanna  ja Jenniina Halkoaho urheilivat. Vuonna 2005 muutin Poriin ja siirryin pelaamaan FBT Karhuihin. En ehtinyt pelaamaan paria kautta kauempaa, kun teininä oli teinien menot ;) Mun biologinen isäkin on harrastanut salibandya, niin oli edes jotakin yhteistä tekemistä. Siinä samalla sitten selvisi, että isäni biologinen äiti, jota hän ei ollut nähnyt neljäänkymmeneen vuoteen oli järjestyksenvalvojana ja sitä kautta tutustuin sitten biologiseen mummuuni ja pääsimme myös peleihin ilmaiseksi.

Sitten tutustuin puolisooni, joka yllättäen myös on harrastanut salibandya GamTe:ssa (Nyk. PSS)  Porvoossa asuessaan, joten tästähän on tullut jo perheperinne, että käydään pelejä seuraamassa ja nykyäänn kuvailemassa. Juttelin joukkueen LOISTAVAN maalivahdin kanssa ja hän pyysikin, että jos jatkossa jaksaisimme kuvailla pätkiä ja tehdä koosteita heidän peleistään. Mahtia!

Mä tässä joku päivä jo kaipailin takaisin kentälle ja tuo maalivahti jonka kanssa juttelin olikin sitä mieltä, että eikun maila käteen ja ens kaudella naisten 2.divariin läpsimään. Noh..kyllähän se kiinnostais, mutta ensi syksyn ajatteleminenkin on jo liian kaukainen ajatus ja olisiko musta käymään harkoissa monta kertaa viikossa ja matkustelemaan joukkueen kanssa ympäri Suomen maata. Toistaiseksi siis pysytään kameran tällä puolella ja koitetaan kannustaa joukkuettamme!

Ensi kaudeksi olisikin tarkoitus hommata järkkäri ja videokamera, jotta kuvien laatu olisi hieman parempi :)

17.01.14

Perjantai 17.1

Aamu alkoi, kun Riikka koputti oveen ja tuli potkimaan meitä ylös sängystä. Meillä kun tuo unirytmi on aikalailla päälaellaan (tosin onko sillä niin väliä näin työttömänä).

Riikka laitto sumpit kiehumaan ja ruokki pojat, joten mammat sai vaan heräillä hetkisen aikaa.

Sitten lähdettiinkin shoppailemaan. Ensin kirppikselle, josta me löydettiin molempien kummilapsille kaikkea ihanaa <3 Joel ja Nooa sai ison läjän fudis-kortteja, kun niitä keräävät ja Torresin pelipaidan.

Venla taasen sai kaiken näköistä kirjaa, vaatetta sun muuta härpäkettä. Suvi osti myös Venlan äidille( Suvin parhaalle ystävälle) syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Alkoon.

Tässä vähän härpäkkeitä Ouluun

On niin kiva ostaa niille kaikkea, kun tietää että lapsien vanhemmat arvostaa, vanhaa kunnon ”ajatus on tärkein” periaatetta. Ei tarvitse olla monen sadan euron uusia leluja, vaan vanhat ja käytetyt kelpaa yhtä hyvin :) 

Ollaan päätetty myös ruveta keräämään Suvin sisaruksen lapsille (tai noh, vielä on vasta yksi, mutta toinen tuloillaan) ja kaikille muillekin vieraileville kakaroille lelukoria, missä olisi sitten kaikkia leluja millä muksut voivat meillä ollessaan leikkiä ja puuhastella, meillä kun ainoastaan on koirien leluja ja ne eivät oike lasten leikkeihin sovellu. Saatiin tuohon koriin jo kerättyä ihana My Little Pony, tosin en tiedä toimiiko se niinkuin pitäisi, mutta kyllä mä oisin lapsena ollut onnellinen sellaisesta vaikka ei ääntä lähtiskään ;)

Loppuilta menikin sitten Jarnon kanssa pelaillessa, saunottiin ja juotiin muutama olut. Laitettiin myös oikeen takkatuli ja fiilisteltiin. Ihana että on tuo takka, niin säästää sähkökuluistakin kovilla pakkasilla.

Tänään lähdetään urheilutalolle katsomaan Karhunaisten voittoa (ainakin toivottavasti) ja huomenna sama homma, joten ohjelmaa riittää :)

vuodet ne vaan vaihtuu...

Ensinnäkin täytyy myöntää, kuinka laiska olen ollut kirjoittelemaan. Nyt kun jäin työttömäksi, olen päättänyt pitää kotimme siistinä ja olenkin käynyt tätä tavaramäärää läpi pikkuhiljaa.

Vuosi 2013 on ollut mulle ja mun puolisolle erityisen rankka, vaikka onhan niitä hyviäkin hetkiä.

Mulle rankin kokemus oli ehdottomasti mummun kuolema, oli se sentään läheisin ihminen, jonka oon 

menettänyt ja pelko siitä, koska lähtee vanhemmat on kamala, varsinkin kun tietää, ettei hekään ole perusterveitä.

Puolisolleni varmasti pysäyttävin hetki oli päätös oman hevosen  lopettamisesta, eikä sitä ollut helppoa katsoa vierestäkään. Tämä kaikki tapahtui siis uuden vuoden aattona. Puolisoni ja hänen ystävänsä lähtivät tallille jättämään viimeisiä jäähyväisiä, olisin toki halunnut mennä mukaan, mutta sovittiin, että he meneväyt keskenään. En olisi ehkä kestänyt katsoa sitä. Ja ajattelimme, että on parempi, jos toinen edes pystyy olemaan vahva ja tukemaan toista.

AINOA  posiviitinen asia vuodelta 2013, me mentiin kihloihin (111213)

Eikä se nyt oikeesti ees oo ainoa, ollaan saatu läjäpäin uusia frendejä, mikä on tietty mahtava juttu.

Näissä ystävissä on vielä se, että mä tiedän että ne tulee pysyyn meidän rinnalla pitkään :)

Ainakin tällä hetkellä meidän frendiporukasta suurin osa on samoilla linjoilla, esim. lasten hankkimisen kanssa. Tosin monilla meidän ystävillämme on jo lapsia, mutta ei se ole menoa haitannut. Me halutaan vielä mennä kun ollaa nuoria ja jaksaa :)
Ollaankin kavereiden kanssa ja jo pidemmän aikaa suunniteltu yhteistä ulkomaan reissua ja sehän on toteutettava heti kun kaikkien tilanne sallii sen.

Niin ja olihan tuo kesä Outotecillä aika ikimuistonen.

                         

Odotan vuodesta 2014:

-Ylläksen reissua

-Guccin bileristeilyä

-Ulkomaille lähtöä

-KESÄÄÄ

-Mökkeilyä (aah, nyt on oma mökki käytössä)

-Kavereiden näkemistä eri puolella Suomea