Pelko

Olen käyttänyt tämänkin työpäivän tehokkaasti, toisten blogeja lukiessa. Itseasiassa siitä oli jopa hyötyä. Se pisti miettimään omaa elämää ja tajusin miten hyvin asiani todellisuudessa ovat, vaikka vuoden aikana onkin tapahtunut kaikenlaista kamalaa. Viimeisimpänä työpaikalla romahtaminen, mikä on monen asian summa. Miks mä vaan en aina pysty kontrolloimaan mun ajatuksiani? Eikö jokaisen normaalin ihmisen pitäis pystyä siihen?

Älä kadehdi lähimmäisesi näkyvää onnea, sillä et tiedä hänen salaista suruaan...

Mua on mummun kuoleman(kamala sana) jälkeen ruvennut pelottamaan ja ahdistamaan iskän sairaus. En ole sitäkään oikein missään vaiheessa tajunnut, tai osittain nyt tietenkin, mutta ehkä en ole halunnut tajuta. Vasta nyt kun menetin itselleni niin rakkaan ihmisen on päässä ruvennut pyörimään ajatus, koska lähtee seuraava? Ja kun totuus iskän sairaudesta on se mitä en äänen halua sanoa, tai edes kirjoittaa. Noh..se pahenee päivä päivältä, eikä sitä voida parantaa, joten jokainen varmaan tietää mitä ajan takaa. Mulle on muutenkin kerrottu mielestäni aika vähän koko sairaudesta, osittain johtunee siitä, että aina kun käyn porukoilla koitan olla niin kuin kaikki ois kunnossa. En vaan halua hyväksyä koko asiaa. Miksi just mun iskälle käy näin? Se on maailman hyvän tahtosin, ihanin ja tervein. Ei sellasen ihmisen kuulu kärsiä. Pahinta on vielä se, että iskä ei ikinä valita MISTÄÄN, ei edes vaikka olisi aihetta.

Mä ottaisin sen sairauden itselleni, jos vain voisin ja antaisin äidin ja iskän viettää eläkepäiviä onnellisesti yhdessä matkustellen, käyden vaikka tansseissa, hiihtämässä tai ihan mitä vaan, kun vaan iskä ois terve. Mä en edes muista miltä iskä näytti, kun se käveli. Siis, kun jokasella on oma tyyli kävellä. Haluisin niin muistaa tollasia pikku juttuja, jotka mulle on kuitenkin niin suuria ja merkityksellisiä. Mua pelottaa!

Toinen työpäivä sairasloman jälkeen

Olen ollut töissä noin tunnin ja nyt jo ahdistaa. Haluan pois! Täällä ihmiset ovat niin eri maailmasta kuin minä. Minulla ei ole mitään yhteistä suurimman osan kanssa. En tunne millään tavalla kuuluvani joukkoon. Haluan vain pois, kauas pois tästä koko firmasta. Vaikka tiesin tämän päivän olevan helpompi, koska entinen vuorokaverini on tänään kanssani samassa vuorossa.
Olin jo aikasemmin kertonut hänelle, kuinka minulla on ikävä ”vanhoja” aikoja, kun olimme samassa vuorossa. Hänen kanssaan on vain niin helppo tulla toimeen, kertoa henkilökohtaisia asioita ja ylipäätään työskennellä. Nyt kun työtilauksiakaan ei juurikaan ollut, oli meillä tilaisuus keskustella kunnolla. Sain jakaa ajatuksiani ja muutenkin keskustella mieltä painavista asioista. Tuntuu kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. (ainakin hetkellisesti) Tuli sellanen olo, että ehkä mä sittenkin jaksan puristaa joulukuun loppuun. Tosin mielialani vaihtelevat tunnin välein, joten tiedä sitten millainen olotila huomenna tähän aikaan on. Kumpa tämäkin työpaikka olisi samanlainen kuin ennen. Onneksi tiedän, että tässäkin lafkassa on edes yksi ihminen, jolle voin murheistani kertoa, tietäen että hän ymmärtää ja haluaa kuunnella. Muutenkin tämä loppupäivä on mennyt jopa mukavasti ja töissä olo ei ole ollut yhtään niin ahdistavaa. Mikä hitto mua vaivaa? Miksi just mun pitää kärsiä paniikki/ahdistuskohtauksista? Ja just nyt, kun sellasiin ei olis varaa.


Sitten vielä, ettei mee liian vakavaks

Kingi 2kk

HAASTETTA PUKKAA

Haastetun bloggaajan tulee:

• kertoa 11 asiaa itsestään
• vastata haastajan kysymyksiin
• haastaa muutama bloggaaja
• keksi erinäinen summa uusia kysymyksiä seuraavalle
• haastaa muutama bloggaaja

11 asiaa itsestäni
1.Hakisin vaikka kuun taivaalta avovaimolleni, jos se olisi mahdollista.
2.Omistan kaksi ihanaa koiraa.
3.Minulla on maailman parhaat ystävät.
4.Pelkään eniten läheisten ihmisten menettämistä.
5.Haluaisin lähteä interrailaamaan.
6.Olen asunut vauvana lastenkodissa, josta muutin seitsemän kuukautisena sijaisperheeseen.
7.Perhe on minulle kaikki kaikessa.
8.Laskettelu on ainoa mitä odotan talvessa.
9.Haluaisin alkaa harrastamaan koirieni kanssa esim. agilitya, mutta vuorotyö estää sen.
10.Uskon, että kaikella on tarkoituksensa.
11.Toivon, että saan edes osan unelmistani toteutettua ennen kuin kuolen




Haastajan kysymykset


1.Lempi tv-sarjasi?
-Breaking bad


2.Onko sinulla lapsia/ haluaisitko lapsia?
-Ei ole lapsia. Muiden lapset riittää toistaseks, mutta kyllä mä niitä joskus haluan :)

3.Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on?
-Kyllähän se tässä on kasvanut jo melko suureksi.


4.Laitatko itsellesi ruokaa vai tekeekö sen joku muu?
-Aikalailla laitetaan yhdessä puolison kanssa.


5.Millainen on unelmatalosi/asuntosi?
-Tää rivari missä nyt asutaan olis ihan kiva, jos olis yks huone enemmän ja sit siihen vielä pikku remontti kaupanpäälle ;)


6.Käytätkö pöytäkonetta, kannettavaa vai tablettia?
-Pääasiallisesti pöytäkonetta. Läppäri on mukana pidemmillä reissuilla.


7.Lempi elokuvasi?
-Tää on tää kysymys mitä en kestä. Oon kattonut hyvin vähän elokuvia ja oon surkee arvostelemaan niitä, joten en ossaa sanoo :D


8.Kuinka monessa maassa olet käynyt?
-Tää oliki hyvä kysymys, ku oikeen joutu listan kirjottaan maista missä on käynyt. Näiden laskelmien mukaan olen käynyt kolmessatoista eri maassa.


9.Mikä on koulutuksesi taso?
-Toisen asteen koulutus.


10.Onko sinulla sisaruksia, jos on, montako?
  -Yksi veli ja yksi sisko.



11.Omistatko autoa, jos omistat, minkä?
  -En omista. Jonain päivänä ehkä :)

Omat kysymykseni:
1.Mikä biisi kolahtaa parhaiten tällä hetkellä?
2.Kuka/ketkä on sinulle tärkeimmät ihmiset?
3.Mikä on ihanin/ikävin asia mitä elämässäsi on tapahtunut?
4.Mitä haluat elämässäsi saavuttaa 10 vuoden aikana?
5.Mistä asiasta olet itsessäsi todella ylpeä?
6.Millaisissa tilanteissa tunnet itsesi epävarmaksi?
7.Mikä sai sinut pitämään henkilöstä, johon olet ihastunut tai jonka kanssa seurustelet?
8.Haluaisitko harrastaa jotain, mutta et jostain syystä voi?
9.Kuinka monessa eri paikassa olet asunut?
10.Montako kertaa olet ollut rakastunut?
11.Mikä on mielestäsi tärkeintä ihmissuhteissa?

Haastan: Laala ja TheSqck

Kun elämä lyö sata-nolla

Aina tämä kirjoittamisen aloittaminen tuntuu yhtä vaikealta, oli aihe sitten mikä tahansa. Itseasiassa en ole edes miettinyt tekstilleni aihetta. Päässä pyörii miljoona eri asiaa, joita haluaisin ääneen sanoa, mutta en tiedä uskallanko. Päähäni on syötetty asioita jotka kuuluvat "normaaliin" elämään, mutta mitä on normaali? Mielestäni tärkeintä elämässä on olla onnellinen ja kokea asioita joita voi sitten vanhana muistella. Pakko sen on jostain aloittaa, joten...

Olen saanut elämässäni aikaan kaiken sen mitä oletinkin tähän päivään mennessä saavuttaneeni. Sain työpaikan työssäoppimisen kautta ja siinä samassa kävin kouluni loppuun ja valmistuin ammattiin, hankin kaksi koiraa, muutin upeaan rivariin, jossa on iso piha koirille ja mikä parasta, reilu kolme vuotta sitten tapasin elämäni rakkauden, jonka kanssa olen nämä "normaalit" unelmani toteuttanut. Kaiken siis ulkopuolisen silmin pitäisi olla hyvin. 

Olin aloittanut työt palkallisesti tammikuun alussa, joten kesälomaakaan ei montaa päivää kertynyt. Ensimmäisenä kesälomapäivänäni sain soiton, että nyt jos haluan vielä nähdä rakkaan mummuni, on aika lähteä sairaalaan häntä katsomaan. Mummu oli todella huonossa kunnossa, eikä hänen puheestaankaan saanut oikein selvä. Hammasta purren silittelin hänen kättä ja koitin jotain jutellakkin. Jotenkin tiesin tuon olevan meidän viimeinen tapaaminen. Olin jo bussimatkalla päättänyt, että kerron mummulle kuinka rakas hän minulle on. Ne jäikin sitten viimeisiksi sanoiksi isänmaatamme arvokkaasti puolustaneelle rakkaallemme. 

Alku puolivuotta töissäkin meni hienosti ja menin työpaikalle mielelläni. Ihmiset siellä olivat reiluja ja auttavaisia minua kohtaan, kunnes monet hyväksi työtovereiksi tulleet joutuivat lähtemään määräaikasen työsuhteen katkeamisen vuoksi. Samalla koko duunimesta laitettiin sikin sokin ja työntekijöitä vaihdeltiin vuoroista toisiin, minä mukaan lukien. Aluksi ajattelin pärjääväni niiden ihmisten kanssa, mutta ehkä en olekkaan yhtä vahva kuin he. Tuntuu että minulta vaaditaan enemmän mihin pystyn ja se jos joku luo stressiä.

Aina sanotaan, että jokainen elää omaa elämää ja tekee itse valinnat, muiden ajatuksista huolimatta. Miten minusta tuntuu, että tuo on vain joku merkityksetön sanonta, joka ei todellakaan pidä paikkaansa. Teet sitten mitä tahansa elämässä, joudut aina ajattelemaan jotakuta miellyttääkseen muita. Oli se sitten puoliso, vanhempi, sisarus, muu sukulainen tai sitten ihan vaan ystävä. Jokatapauksessa täällä eletään vain kerran ja valintoja on tehtävä jatkuvasti, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Tästä lähtien aion tehdä valinnat edes osittain itse ja ajatella ihmisiä, jotka ovat joskus minun hyväkseni tehneet jotain.

Luulen, että tässä oli tarpeeksi ajatuksia tälle illalle, ehkä seuraavan kerran tavataan positiivisimmissa merkeissä ;)

"Tuntuu että naru kaulassa hiertää                       
En pysty hengittää
Mieli tekee lyödä nyrkkiä pöytään
Mun ohimolla jyskyttää"

Lord Est- Juoksen vapaana kaupunkiin