Olen saanut elämässäni aikaan kaiken sen mitä oletinkin tähän päivään mennessä saavuttaneeni. Sain työpaikan työssäoppimisen kautta ja siinä samassa kävin kouluni loppuun ja valmistuin ammattiin, hankin kaksi koiraa, muutin upeaan rivariin, jossa on iso piha koirille ja mikä parasta, reilu kolme vuotta sitten tapasin elämäni rakkauden, jonka kanssa olen nämä "normaalit" unelmani toteuttanut. Kaiken siis ulkopuolisen silmin pitäisi olla hyvin.
Olin aloittanut työt palkallisesti tammikuun alussa, joten kesälomaakaan ei montaa päivää kertynyt. Ensimmäisenä kesälomapäivänäni sain soiton, että nyt jos haluan vielä nähdä rakkaan mummuni, on aika lähteä sairaalaan häntä katsomaan. Mummu oli todella huonossa kunnossa, eikä hänen puheestaankaan saanut oikein selvä. Hammasta purren silittelin hänen kättä ja koitin jotain jutellakkin. Jotenkin tiesin tuon olevan meidän viimeinen tapaaminen. Olin jo bussimatkalla päättänyt, että kerron mummulle kuinka rakas hän minulle on. Ne jäikin sitten viimeisiksi sanoiksi isänmaatamme arvokkaasti puolustaneelle rakkaallemme.
Alku puolivuotta töissäkin meni hienosti ja menin työpaikalle mielelläni. Ihmiset siellä olivat reiluja ja auttavaisia minua kohtaan, kunnes monet hyväksi työtovereiksi tulleet joutuivat lähtemään määräaikasen työsuhteen katkeamisen vuoksi. Samalla koko duunimesta laitettiin sikin sokin ja työntekijöitä vaihdeltiin vuoroista toisiin, minä mukaan lukien. Aluksi ajattelin pärjääväni niiden ihmisten kanssa, mutta ehkä en olekkaan yhtä vahva kuin he. Tuntuu että minulta vaaditaan enemmän mihin pystyn ja se jos joku luo stressiä.
Aina sanotaan, että jokainen elää omaa elämää ja tekee itse valinnat, muiden ajatuksista huolimatta. Miten minusta tuntuu, että tuo on vain joku merkityksetön sanonta, joka ei todellakaan pidä paikkaansa. Teet sitten mitä tahansa elämässä, joudut aina ajattelemaan jotakuta miellyttääkseen muita. Oli se sitten puoliso, vanhempi, sisarus, muu sukulainen tai sitten ihan vaan ystävä. Jokatapauksessa täällä eletään vain kerran ja valintoja on tehtävä jatkuvasti, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Tästä lähtien aion tehdä valinnat edes osittain itse ja ajatella ihmisiä, jotka ovat joskus minun hyväkseni tehneet jotain.
Luulen, että tässä oli tarpeeksi ajatuksia tälle illalle, ehkä seuraavan kerran tavataan positiivisimmissa merkeissä ;)
"Tuntuu että naru kaulassa hiertää
En pysty hengittää
Mieli tekee lyödä nyrkkiä pöytään
Mun ohimolla jyskyttää"
Lord Est- Juoksen vapaana kaupunkiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti