maanantai 4. marraskuuta 2013

Eri ihminen


Nykyään tuntuu, että olen aivan eri ihminen, mitä ennen. Onhan se totta että kun ”aikuistuu” tajuaa asiat ihan erilailla, mutta musta tuntuu, että mun luonteeni on täysin muuttunut. Vaikka en haluaisi.


Ennen:
Olin sosiaalinen ja toisiin helposti tutustuva. Tykkäsin olla esillä ja näyttää jos olin jossain hyvä. Rakastin lapsia ja halusin itsekin niitä. Odotin joulua ja että näen sukulaiseni. Teimme kaikkea kivaa kaveriporukan kesken ja nautin ihmisien paljoudesta.


Nykyään:
Viihdyn kotona, tekemättä mitään erityistä. Vihaan tilanteita, joissa joudun tutustumaan tai olemaan tekemisissä uusien ihmisten kanssa. Pidän lapsista, mutta pelkään tutustua uusiin lapsiin. En tiedä johtuuko se siitä, etten tiedä miten ne käyttäytyy tms. Ja olen ruvennut miettimään, että onko minua sittenkään luotu kenenkään äidiksi? Aika ristiriitaisia tuntemuksia koko asiasta tällä hetkellä. Ai niin, enkä pidä joulusta! Toivon ettei mun tarvitsis edes viettää koko juhlaa.




Mä niin haluisin olla samanlainen, ku ennen. Tää stressielämä ei vaan sovi mulle. Mutta missä vaiheessa mä ees oon muuttunut? Ja vaikka kuinka haluaisin olla samanlainen kuin ennen, se ei taida onnistua, ainakaan lyhyessä ajassa. Muuttuminen samaksi sosiaaliseksi ja iloiseksi ihmiseksi ei tapahdu ihan yhdessä yössä. Sitä paitsi ei mulla tällä hetkellä ole tarpeeksi voimavaroja niin suureen muutokseen. Ainoa tavoite tällä hetkellä on, että jaksaisin painaa duunia nämä pari kuukautta, mitä sopimusta on jäljellä. Ens vuonna on taas uudet jutut.


En missään muussa työpaikassa joutunut olemaan ihmisten kanssa tekemisissä noin paljoa, mitä tuolla ja tuntuu, että ihmiset tuolla on todella avoimia asioistaan. Mä en vaan oo sellanen. Ja oikeastaan en edes voisi avoimesti kertoa seurustelevani naisen kanssa, koska kaikki eivät sitä ymmärrä ja haluan että minua kohdellaan tasa-arvoisesti. Tietysti kunnioitan myös niitä ihmisiä, jotka eivät homoseksuaalisuutta ymmärrä. Heidät on kasvatettu niin. Esim. että se on sairaus ja epänormaalia. Ihan niinku mut on kasvatettu niin, että nokkonen pistää, älä mene sen lähelle. Niin minähän en mene :D
Oli kyllä typerin vertaus ikinä, mutta tulipahan ensimäisenä mieleen.
Ja mistä sitä tietää, voihan se ollakin totta, että homous on sairaus, mutta eipähän kukaan oo siihen tähän päivään mennessä keksinyt parannuskeinoa, saati sitten ehkäisevää lääkettä. Pääsisinköhän mä sairaseläkkeelle, ku oon homo ja mua ei voi parantaa.
Mietitään vaikka joitakin kymmeniä vuosia taaksepäin niin olihan se nyt hirveä häpeä, jos avioliiton ulkopuolella syntyi lapsi. Sitä hävettiin jopa niin paljon, että jengi joutu muuttamaan toiselle paikkakunnalle, ettei vaan kukaan saisi tietää. Nyt ollaan kumminkin jo tässä pisteessä, että avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei ole mitenkään erikoisempi, kuin avioliitossa syntynyt. Kyllä mä uskon, että viimeistään kymmenen vuoden päästä kahden naisen ja kahden miehen välinen liitto on yhtä normaalia, kuin paskalla käyminen. Ihmiset on vaan niin malttamattomia ja kaikki muutokset pitäisi tapahtua hetkessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti