Muutaman
viikon oon taistellu ja koittanut tsempata tota parempaa puoliskoa,
joka on ollut ihan loppu töihin ja kaikkeen mitä töiden jälkeenkin
ois hoidettava. On meinaan yllättävän rankkaan kahden työn
tekeminen samaan aikaan, varsinkin kun pääduuni on katkeamaton
kolmivuoro. Viikossa kun sattuu olemaan vaan seitsemän päivää ja
vähintään kuutena päivänä Supsu on töissä, siinä ei sitten
kauheesti jää aikaa muuhun, varsinkaan nyt kun ollaan molemmat jo
toista viikkoa flunssassa. Oon kyllä onnistunut piristämäänkin
tota yhtä ihan pikkujutuilla, esim. oon siivonnut, laittanut ruokaa
ja huolehtinut koirat, ettei toisen tarvis töistä tullessaan tehdä
yhtään mitään, mitä ei halua ja nyt kun Supsu jaksaa töissä
paremmin, on mun sit ilmeisesti aika masentua. Ei kai, yksin ollessa
tulee vaan murehdittua kaikenlaista ja kyllä, myös asioita joille
ei voi mitään. Oikeesti olis kyllä miljoona asiaa mitkä pitäis
hoitaa (mm. virastojuttuja), mutta jokatoinen päivä musta tuntuu
etten vaan jaksa mitään ylimäärästä ja sit taas toisena päivänä
oonkin innokkaana tekemässä asioiden eteen vaikka ja mitä. Että
mikä ihme taas vaivaa, kun pääkoppa on näin sekasin.
Ollaan Supsun kanssa päätetty, että kun ilmat tästä vähän
lämpenee, ruvetaan taas käymään säännöllisesti poikien kanssa
Porin metässä, siellä jos jossain mieli lepää, kun saa painella
omaa tahtia metsäpolkuja pitkin. Poitsutkin nauttii metsässä
lenkkeilystä hirmusesti. Alku- ja loppukesästä olis tarkoitus myös
juosta Cooper ja verrata kesän aikana tapahtuvaa kehitystä.
Kyllähän tässä kaikenlaista olis tiedossa, mitä lähemmäksi
kesää päästään, joten eiköhän tässä ala piristymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti